lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskuulumisia

Lankalauantain viettoa kotosalla. Trulleja ei ole käynyt yhtään, vaikka kovasti heitä odottelinkin. Tiellä kyllä yksi trulliporukka käveli, vaan ohittivat tämän meidän huushollin. Noh, jääpä makiaiset nyt itselle :)

Eilen vietettiin kaveriporukalla iltaa. Miehen eräs ystävä on meillä ollut yökunnissa torstaista asti ja palailee huomenissa kotopuoleensa. Eräs tuttumme tuli myös istumaan meille ja toi tuliaisia samalla; miehelle Tekniikan Maailman Kodinenergia-aiheisen lehden ja minulle tämän pääsiäiskanan. Hän oli kuulemma tehnyt siivouksia kotonaan ja löytänyt nämä itselleen tarpeettomat jutut ja päätti ne sitten meille tuoda. Tuo kana on kyllä kiva, tuon tyylistä pääsiäiskoristetta itsekin suunnittelin ostavani.

Kylvin ohraa viime viikon torstaina, vaan pettymys on suuri kun ei ole tämän enempää ohrat kasvaneet. Ilmeisesti tein jotain väärin, kun näyttävät jo nyt nämä vähäisetkin nysät lakastua ja kaatuilla. Mistä lie johtuu kasvamattomuus? Kateellisena katsoin mm. anopin pääsiäisasetelmaa, rairuoho kasvoi niin tuuheana siinä. On muuten kumma juttu, että en ole koskaan onnistunut kasvattamaan kunnon rairuohoa, vaan aina ruoho on kasvanut harvakseltaan ja aina on saanut jännittää että kasvaako se ollenkaan. Ja rairuohon kasvatus pitäisi helppoa olla... :D


Tänä iltana olisi pääsiäiskokkojakin siellä sun täällä iltasella. Kahden vaiheilla olen, että jaksanko tänään lähteä mihinkään, meinaa sen verran eiliset juhlinnat väsyttää... Noh, kylläpä sitä vielä kerkeää lähteä jonnekin, ilta on vasta nuori!

Hyvää pääsiäisen aikaa vain kaikille :)

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäistunnelmaan

Viikolla laitoin kotiamme hieman pääsiäiskuntoon. Kylvin ruohot (tällä kertaa kokeilen ohranruohoa), pistin parit koristemunat roikkumaan ja ostin kaupasta narsisseja. Ne minä aidon istuttaa keväämmällä pihalle, mikäli pysyvät sinne saakka hyvinä. Aika kestävähän narsissi on, luullakseni? :)


Lapsena pääsiäinen oli yksi vuoden kohokohdista, olin aina pääsiäisen ajan kiirastorstaista lankalauantaihin serkuillani ja heidän kanssaan myös sitten kävimme virpomassa. Täällä päinhän se virpomispäivä on lankalauantai, ainut oikea ;) Nyt aikuisena pääsiäinen ei juuri tunnu missään, kun ei enää virpoakaan kehtaa! Joskus olemme porukalla käyneet lauantaina katsomassa pääsiäiskokkoa, mutta usein pääsiäisenaika on minulla mennyt töissä tai sitten olemme kavereiden kanssa muuten vain pitäneet iltaa, niinkuin nyt tulevanakin pääsiäisenä on tarkoitus.



Ostin nyt pääsiäisruohoon koristeeksi hieman isompia tipuja, näiden korkeus on lähes 5 cm. Viime vuonna toinen kissamme "tappoi" kaikki rairuohon seassa olleet pikkutiput, niitä löytyi monta viikkoa vielä pääsiäisen jälkeenkin kynittynä milloin sohvan alta, milloin pimeästä nurkasta :( Jospa nämä tiput olisi sen verran pelottavampia, että kissa antaisi näiden olla rauhassa.


Monen tuttavan kanssa olen ihmetellyt näitä tämän talven säitä. Muistan lapsuudestanikin, miten virpomaan lähtiessä oli jo mutavellit pihassa ja lumi sulanut suht hyvin. Nythän on vielä täysi talvi! Vaan nyt näyttää menevän voiton puolelle, sääennusteet ennustavat plussakelejä ja auringonpaistetta. Aah, kyllä minä nautin näistä valoisista päivistä :)

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Vierailua kirpputoreilla

Vapaapäivän ratoksi kävimme mieheni kanssa kiertämässä kotikaupungimme vaivaiset kaksi kirpputoria, Mertakirppiksen ja Keskuskirppiksen. Jälkimmäisestä ei löytynyt kuin seuraava kissakoriste kolmen euron hintaan. Sinne se pääsi tupakaapin päälle tarkkailemaan lajitoveriensa touhuiluja, kuvauksen ajaksi se tosin joutui laskeutumaan hieman alemmas.


Mertakirppikseltä sitten löytyikin ihan kivasti ostettavaa. Eräässä pöydässä oli muutama viherkasvin taimi, ostin itsekin siitä pöydästä juorun viherkasvikokoelmaani kolmella eurolla. Kirpputorin myyjä kertoi kassalla, että kyseisellä pöydällä on ollut kuluneen viikon aikana useita viherkasvien taimia myynnissä ja ne ovat menneet todella hyvin kaupaksi. Kevät tulee, kevät tulee... :)
 

Mieheni bongasi eräältä pöydältä tämän kuparitaulun, jossa on luultavasti nimikirjaimet MME ja vuosiluku 76. Maksoi viisi euroa ja onhan tuo kivannäköinen :)


Kirpputoreille halusin lähteä nimenomaan etsimään täydennystä tupakaappiin. Sieltä löytyikin kiva taulu kolmella eurolla. Kova työ ei ole koskaan tappanut ketään, mutta miksi riskeerata. Niimpä ;) 


Tupakaapin reunoja pääsivät koristamaan Amanda B:n sydämet, hintaa 0,75 euroa kappaleelta.



Kirpputoreilun lisäksi eilinen päivä kului mullanvaihdon merkeissä. Toivottavasti rakkaat kasvit eivät tykkää huonoa, sillä käytin lopuksi muutaman kasvin mullanvaihtoon hieman vanhempaa multaa, joka oli jo vähän kuivahtanut. En yhtään hoksannut kostuttaa multaa etukäteen enkä tarkistaa multien kuntoa. Noh, täytyy vain toivoa parasta!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän tulppaaneja

Hyvää naistenpäivää! 




Minä en kaipaa mieheltäni kukkasia tai suuria lahjoja tämän päivän vuoksi. Nuokin tulppaanit ostin itse kauppareissulla ;) 

Naistenpäiväähän on alunperin alettu viettämään naisten tasa-arvon edistämisen vuoksi ja sitä sen kuuluisi olla tänäkin päivänä. Meillä Suomessa naisilla on asiat suht hyvin, jos verrataan esimerkiksi Afganistanin ja muutamiin Afrikan maihin. Siellä nainen on kakkosluokan kansalainen, naisia raiskataan, pahoinpidellään ja alistetaan. Juuri tämän päivän Kalevassa oli artikkeli Egyptissä tapahtuneista raiskauksista. Siellä naiset ovat nousseet barrikadeille ja vaativat oikeuksia. Egyptissä raiskauksen uhria syyllistetään kysymällä häneltä hänen pukeutumisestaan ja syytä, miksi meni paikalle, mikä on yleisesti tiedetty vaaralliseksi paikaksi.

Toki Suomessakin on epäkohtia. Esimerkiksi raiskaajat saavat edelleen pieniä tuomioita suhteutettuna siihen, mitä aiheuttavat uhrilleen. Mutta Suomessa nainen on vapaa. Saamme käyttää ehkäisyä, valita itse puolisomme, käydä töissä, opiskella, liikkua yksin, olla tekemättä lapsia ja tehdä niitä sen verran kuin itse haluamme.

Menipäs se papatukseksi :) Mutta tätä mieltä olen. Muistakaamme myös kanssasisariamme toisella puolen maapalloa ja olkaamme onnellisia siitä, mitä meillä on.